Union

Tarinat

Näkymiä meiltä ja maailmalta

 

Union tekee paluun — mainostoimistona

Markkinointi & Mainonta
29.10.2009

Markkinointitoimisto Enholm & Co on hankkinut Union-huoltoasemaketjun brändin omistukseensa ja antanut sille uuden merkityksen. Klassinen liikemerkki edustaa nyt suunnittelutoimistoa.

Unionin huoltoasemat palvelivat suomalaisia vuodesta 1952 vuoteen 1991, jolloin ne muuttuivat Neste-asemiksi. Idean liikemerkin käyttöönotosta uudelleen sai AD Juha Jauhiainen. — Näin Unionin vanhan mainoskilven ja aloin miettiä, miksi suurella rahalla rakennettujen brändien annetaan kadota historiaan. Unionin liikemerkki on täynnä vahvoja mielikuvia, joten suorastaan säälitti nähdä se hylättynä. Siitä syntyi ajatus ottaa se uudelleen käyttöön, Jauhiainen kertoo tiedotteessa.

Kun Jauhiaisen työnantaja Enholm & Co lähti miettimään oman brändinsä ydintä, ajattelun lähtökohdaksi nousi markkinoinnin ja teknologian luova yhdistäminen, johon Union-nimi sopi täydellisesti.

Brändin omistus siirtyi neuvottelujen päätteeksi Neste Oililta Enholm & Co:lle lokakuussa 2009. Muutoksen myötä Enholm & Co -nimi siirtyy poistuu käytöstä. — Tässä on kyse jostain, mitä ei ole ennen tehty. Unionin uudelleensyntymä edustaa uudenlaista luovaa brändiajattelua, jollaista haluamme tarjota myös asiakkaillemme, Unionin toimitusjohtaja Thomas Enholm sanoo.

Markkinointi & Mainonta: Union tekee paluun – mainostoimistona

 

Tarinat